sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Alakoulu1-4 luokka

Perhepotretti ja rivitalo jossa asuimme
Ala-asteen ensimmäinen luokka meni piirrellessä työvihkoon. Osasin lukea jo sujuvasti ja sain käyttää koulupäivät ison ruudullisen vihkon ja karmeiden liitujen kanssa. Muistan liidut joilla oli hankala piirtää ja jotka eivät koskaan loppuneet. Kun katson vihkoja joita tehtailin ensimmäisellä luokalla, tulen hieman surulliseksi. En ollut ollenkaan innoissani piirtelystä ja tehtävät ovat olleet sangen tylsiä.
Virren kuvitusta
Erityisesti usean virren kuvitus on näin jälkikäteen herättänyt mietteitä tehtävän asiallisuudesta. Olenkin piirtänyt dramaattisia kuvia kyynelehtelevistä lapsista. Muistan myös pitäneeni peikkometsän piirtämisestä, siitä on usea samankaltainen kuva vihkossa.
Peikkometsä
Pääsiäisnoita ja kissa
Kävin vuoden verran kuvataidekoulussa jota mummoni ystävä piti. Saimme maalata oikeilla pensseleillä ja väreillä ja se tuntui hauskalta. Teimme myös savitöitä, oma leijonani oli vuosikaudet kotonamme pianon päällä koristeena. Pääsiäisnoita ja kuva sirkuksesta on tehty akryyliväreillä taidekoulussa oikealle taulupohjalle.


Sirkusväkeä
Piirustusvihkon lisäksi on monia piirustuksia säilynyt ala-asteelta. Ne on tehty etupäässä samoilla muoviliiduilla ja muistan etten pitänyt yhtään niillä työskentelystä. Kuvaan minua kiinnostavia asioita ja selvästikin esineitä jotka jostain syystä jäivät mieleeni, kuten vanhanaikainen öljylamppu mökiltämme. Olen myös ikuistanut optimistijollan joka oli siskoni ja minun yhteinen harrastus parina kesänä juuri ennen kouluun lähtöä.
Öljylamppu
Optimistijolla
Revontulet
3-4 luokalla en muista juurikaan tehneeni kuvia ja en löytänyt töitä siltä ajalta. Epäilen että olen tuhonnut ne itse, löysin kuviksen töiden itsetehdyn kansion johon olen hopeatussilla kirjoittanut "Noora on huono piirtämään". Aika oli muutoinkin vaikeaa koulussa ja minulla oli hankaluuksia opettajan kanssa. Uskon että se on vaikuttanut tuhoamisvimmaani, olen halunnut pyyhkiä ne kaksi vuotta pois mielestäni. Luokkakuvatkin olen pistellyt täyteen reikiä ja raapustanut kasvot pois. Aika kantaaottavaa ilmaisua!




3-4lk kauviskansioin kansi
Takaosa, "Noora on huono piirtämään"

Leikattu kissa, negatiivi



Karhuperhe

Pelottavia tyyppejä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti