Kokkola

Kokkola on jännä sekoitus maaseutua ja kaupunkia. Pyöräilen kaupunkiin kuvaamaan kivoja paikkoja. Pysähdyn pellon viereen ihastelemaan auringonpaistetta ja niitetyn pellon kaunista väriä. On todella hiljaista ja rauhallista, en ole nähnyt vielä ketään vastaantulijaa. Sunnuntaisin Kokkola on hiljainen. Ulkona haisee syyslannoite.

Kokkolassa tuulee aina. On jo ensimmäinen marraskuun päivä ja ulkona on todella lämmintä ja aurinkoista. Kaupungilla liikkuu jo vähän ihmisiä. Katuja pitkin kierii kuivuneita lehtiä. Ne rapisevat kivasti kun ne pyörivät.

Aurinko tekee kivoja varjoja. Tämä sininen talo on yksi lemppareistani kaupungilla. Jos asuisin Kokkolassa oikeasti, haaveilisin tähän muuttamisesta. Olen ensimmäistä päivää Kokkolassa ilman perhettäni. He muuttivat eilen takaisin kotiimme Ouluun ja jäin tänne siivoamaan ja asettautumaan opiskelijaboksiini. Yritän tsempata ja ajatella, että minulla on nyt enemmän aikaa opiskella, mutta minulla on silti jo kova ikävä lapsia.

Vaikka aurinko paistaa ja on kaunista, ei oma tunnelmani ole juuri nyt niin koholla. Porttikongin kaunis ruudukko saa tulla mukaan.

Samoin rakennustyömaan ruudullinen seinä. Täällä haisee laasti. Hiekka pölisee tuulessa ja jatkan matkaa.

Ihastelen vanhaa bensapumppua. Ennen kaikki oli kauniimmin muotoiltu. Paljon pyöreämpiä muotoja ja selkeän käytännöllisiä asioita.

Kaunis tiilikatto. Kokkolassa on paljon vanhoja taloja. Ensin ajattelin kuvata niiden portteja, mutta muutin mieltäni matkalla. Täällä on paljon muutakin kaunista kuin Neristanin talot. 

Pappani oli ortodoksi. Täälläkin on kaunis pieni rukoushuone. Kupoliin osuu ihanasti auringonpaiste ja lähetän ajatuksia papalle ja perheelleni. 

Minusta on hauskaa kun vanhoja rakennuksia säilytetään omanlaisinaan vaikka niitä kunnostetaan, ja ympärillä olevat purettaisiinkin. Tämän piharakennuksen muoto tuo mieleen oman kodin ja meidän piharakennuksen. Asumme Oulussa rintamamiestalossa ja alueemme pihat ovat täynnä näitä hassuja puolikkaita rakennuksia.

Karjalaisten vainajien muistomerkki. Olen itsekin vielä 50% karjalainen juuriltani. Patsas saa minut ikävöimään lapsiani vielä enemmän. Puistossa tuoksuu syksy, maatuvien lehtien ja mullan sekoitus. 

Muurin kaunis vihreä sammal. Paikka on salaperäisen näköinen. 

Tämä mainos on ehkä hauskin Kokkolan yksityiskohta. Olen yrittänyt ottaa siitä useita kuvia, harkinnut jopa viereisen kauppakeskuksen katolle kiipeämistä, jotta saisin rajattua sen hyvin. Tunnen sympatiaa kissan kanssa, minäkin olen hieman uupunut ja väsynyt. Piristäisiköhän Figarol?